maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kirjoitusmotivaatio hoi!

Minulla on kadonnut kirjoitusmotivaatio tuhka tuuliin. Tässä on tapahtunut kaikkea maasta taivaaseen.
Käyttiin pari sunnuntaita sitten illalla Brobyssä treenaamassa, minun oli tarkoitus tehdä siitä iso postaus. Mutta en jaksanutkaan kirjoittaa sitä loppuun niin selitän siitä ihan lyhyesti.
Skidi toimi ihan kivasti, se hyppäsi hyviä hyppyjä ja ei kuumennut ollenkaan. Brobyssä oli kuivahauta niin sille tuli pari stoppia. Skidi on hevonen joka ei muuten kyttää mutta derbyesteet on ollut sille aina hankala paikka. Niin kun Kemiöön oltiin lähdössä hyppäämään derbyä niin ihan hyvä käydä treenaamassa!
Pistän vielä parhaimmat kuvat sieltä. Voitte varmaan arvatakkin että Jannica on ottanut ne! :D







Käytiin sitten siellä Kemiön kemuissa starttaamassa pari luokkaa.. Hmm, mitenköhän selittäisin meni yhtenä päivänä aivan surkeasti taas kun toisena ei mitään suurempaa menestystä mutta silti rata oli ihan hyvä.
Kemiön kisat olivat meidän kohdalla pitkästä aikaa sellaiset että uskallettiin jäädä yöksi. Skidihän kaksi vuotta sitten Kemiössä stressasi aivan kamalasti sen 4 yötä kun oltiin siellä, se ei juonut tai syönyt ja laihtui todella paljon.. Niin päätettiin että kokeillaan nyt kemiössä.
Skidi oli onneksi todella rentona karsinassa, hörisi joka kerta meille kun näki meidät Jannican kanssa. Se oli aina innokkaana lähteä kävelylle, ei stressannut se söi hyvin ja pienellä omenamehun voimalla se joi todella hyvin! Minun sydämmeltä vierähti iso kivi kun heppa oli näin rento. Meillä oli myös Jannican kanssa todella kiva huone jossa nukkua.

Ahkera hoitaja tyhjentämässä kottareita! :D

Muulikuvaa
Mutta mennäänpäs itse suorituksiin.
Ensimmäisenä päivänä eli Perjantaina vuorossa oli 110cm KemiöDerby luokka, joka meni hyvin huonosti! :D Ratahan sisälsi derbyesteitä jota Skidi ei siis hyppää. Verkassa Skidi oli ihan ok, pirteä ja todella vahva. Hypyt olivat ok, se kyttäsi, vesimattoa, raidallisia puomeja jne.. Tiesin jo siinä vaiheessa että ei hyvin mene.
No lähdin radalle ja heti kakkoselle pysähdyttiin ensimmäisen kerran, siinä oli pieni tukki alla. No hepalle pieni komennus ja yli. Kolmonen ongelmitta kunnes nelonen oli kuivahauta, no eiköhän me siihen jääty. Meinasin jopa tippua kyydistä! :D Tulin radalta nauraen, noh mitäs nyt sille voi kun tiesin että näin käy.






No hoidettiin heppa pois, käytiin iltapäivällä ja illalla vielä kävelyttämässä sitä. Annettiin iltaruoat ja lähdettiin itse illanviettoon! Illanvietto oli hauska nurmihiihtoineen! Saatte parisen kuvaa.



Seuraavana päivänä herättiin pirteinä ja hyvin nukkuttuina Jannican kanssa puoli kahdeksalta ruokkimaan ja kävelyttämään Skidi ja Cian hevoset. Lupauduttiin tehdä se koska se meni kätevästi samassa syssyssä. Skidi oli jopa käynyt makuulla nukkumassa, ihanaa! Minun luokkani oli vasta päivän viimeinen niin pystyttiin katella kisoja, käytiin Skidin kanssa kävelyllä. Kävelin radan joka oli ihan helppo. Jannica pisti hepan kuntoon ja toi sen minulle ja lähdin aika äkkiä verkkaan. Verkassa Skidi oli parempi kun edellisenä päivänä. Otettiin pari kieltoa okserille, ihan vain kyttäsi valko punaisia puomeja. No saatiin sitten heppa yli ja ei kun radalle.
Radalla tuli heti stoppi ykköselle jossa oli punainen kaare alla, no mietin että "ihan sama miten mutta mennään todellakin yli". Ratsastin loppuradan sitten apinanraivolla, yli mentiin! Otettiin kaksi puomia jotka olivat ihan omia mokia. Olin ihan tyytväinen rataan!



Mun mielestä tää kuva on todella kiva!




Luokan jälkeen pakattiin heppa ja kamat kasaan ja lähdettiin kotiinpäin.
Seuraavassa postauksessa saattekin kuulla SeaHorse Weekistä. Mietin että pistän myös kuvia että miten se rakennetaan pystyyn! Vai mitä haluatte?

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kysymyspostaus!

Noniin, pitkästä aikaa voitte kysyä mitä haluatte! Kaikkea maan ja taivaan väliltä saa kysyä, teen vastaukset sitten kun on omasta mielestäni kysymyksiä tarpeeksi!
Eli kyselemään!


Kohta päästään taas!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Savonlinna Opera Games 4-6.7

Huh, Savonlinnasta kotiuduttu. Tällä kertaa kylläkin ihan vain kisahoitajana mutta silti jäi mukaan kivoja muistoja, uusia tuttavia ja kiva reissu! Olin tällä kertaa Cian hevosenhoitajana/oikeana kätenä.
Rekka lähti torstai aamuna pihasta kello 5:50 kohti Savonlinnaa.
 Matkalla piti pysähtyä kolmeen kertaan hakemaan kahvia että me pysyttäisiin hereillä. Matkaan tuli kylläkin paljon mutkia, varsinkin kisapaikalla niitä tuli todella paljon vastaan, oltiin jopa valmiita pakkaamaan hevoset takaisin autoon ja lähteä kotiin. No mutta saatiin hepat karsinoihin ja auto sähköpaikkaan. Kävin vielä kävelyttämässä hepat ja laitoin ne kuntoon Cialle kun hän lähti ratsastamaan. Heitin iltaruoat ja päästiinkin syömään.




Perjantaina aamu alkoi tietty aamuruokinnalla, aamukävelyillä, aamuratsastuksella ja tietty ihanalla rankkasateella! Enköhän onnistunut kaiken lisäksi eksymään maastoon Eskon kanssa niin meidän 20min kävelylenkki muuttui 40min pitkäksi.. No saipa Esko hyvän aamukävelyn ainakin! Ensimmäinen luokka alkoikin vasta vähän vaille viisi illalla niin aikaa oli paljon. Olin rekalla jonkin verran, katselin kisoja, kävelytin heppoja ja kiertelin expota. Kun kello näytti sen verran meninkin laittamaan Ticoa kuntoon.
Ticon hypättyä valmiiksi niin käytiin pesulla, jalkojen kylmäyksessä ja karsinaan. Esko joka ei vielä perjantaina hypännyt niin kävin maneesissa pyörittämässä sen liinassa. Sen jälkeen hepoille iltaruoat ja rekalle syömään ja nukkumaan..

Lauantaina oli taas sama rutiini, aamuruokinta, aamuratsastus, aamukävelyt ja Esko hyppäsikin jo aamusta. Eskon hypättyä oli aika sama ruutiini, kävin itse syömässä ja kävin kävelyttämässä hepat vielä kertaalleen.

Vasta myöhään illalla/yöllä oli Ticon startti luvassa. Eli ennen sitä päästiin katsomaan kisojen pääluokka eli Opera Games luokka. Sen jälkeen kävin vielä kävelyttämässä Eskon ja heitin sille iltaruoat. Ticoa aloin laittamaan kuntoon ja onneksi olin letittänyt sen aikasemmin. Ticon hypättyä hoidettiin se Cian kanssa yhdessä pois ja päästiinkin rekalle vasta yhdentoista aikaan..

Sunnuntaina kaverimme ruokki hepat aamulla, eli sain nukkua kauemmin kun ei sentään edellisenä iltana menty aikasin nukkumaan. Kävin aamulla letittämässä Eskon ja kävelyttämässä molemmat hepat. Eskon luokka oli taas aika aamusta niin laitoin sen kuntoon ja vein Cialle. Esko ja Cia hyppäsikin hienosti mutta rusettia ei kylläkään tullut :(. Noh, hoidin Eskon pois ja kävin ratsastamassa Ticon kevyesti.

Ratsastuksen jälkeen katsottiin GP. Paloin aivan täysin nimimerkillä olkapäät vieläkin aivan kipeenä ja punaisena. GPn jälkeen oli vasta Ticon luokka, Tico ja Cia hyppäsivät myös hienosti. Päätettiin ennen tätä että lähdetään vasta seuraavana aamuna ajamaan koska oltaisiin muuten kolmen tai neljän aikaa aamuyöllä kotona...
kiitos blogger kuvien laadusta...
Viimeisenä iltana sitten pakattiin ja hoidettiin asiat sellaiseen kuntoon että aamulla vain laitetaan kaikki autoon. Maanantai aamuna sitten starttasi auto vähän yli seitsemän pihasta kotia kohti.
Todella mukava reissu, vaikka saatiinkin vähän huonoa palvelua kisajärjestäjiltä mutta asiat järjestyivät kylläkin. Olisihan tässä reissussa pari asiaa mitkä voisin vain heittää roskakoriin, mutta kuultu mikä kuultu ja koettu mikä koettu. Lähden kyllä uudelleen mielelläni mukaan!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kuvapostaus: Skidi rannalla

Käytiin tallikavereiden kanssa tänään rannalla tässä pieni kuvapostaus siitä! Iso kiitos Jannicalle kaikista kuvista!
Äiti huusi että "ota nyt kuva kun perhe ulkoiluttaa lemmikkiään :D"
























Se meni melkeen uimaan!









öh? :D

olen erica 5 v ekan kerran ratsailla :D

Niin puhdas peppu :D
Postausta Savonlinnasta tulossa. Mietin että haluaisitteko kysymyspostausta, viimeisestä onkin jo aikaa?