sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

29.3, SRS Salo

Tänään suunnattiin nokka kohti Saloa ja vuoden ensimmäisiä aluekisoja! Eikä tulos kyllä ollut mikään huonompi!
Lauantaina käytiin ensin tyttöjen Empun ja Idan kanssa billnäsissä kisoissa, olin itse "kisahoitajana" ja autoin heitä Turon kanssa. Tulos heillä ei ollut todellakaan mikään huono vaan Emppu voitti ja Ida oli toinen samassa luokassa. Saatte pari kuvaa heistä lisää löytyy kuvasivuilta.


Kotiin tullessa kävin Skidillä maastossa ja ratsastin läpi maneesissa. Skidillä on ollut kiima ja sillä oli tamma päivä... Hoidin kamat, pakkasin ne ja pesin Skidin hännän ja jalat.
Aamulla laitoin loput kamat paikalleen, täytin trailerin ja heinäverkon, harjattiin yhteistuumin Idan ja Empun kanssa Skidi ja letitettiin se. Pakattiin itsemme ja hevonen traileriin ja ei kun lähdöksi. Oltiin vähän aikataulusta jäljessä mutta se ei haitannut koska kilpailut oli 20min jäljessä. Tultiin paikalle, käytiin äidin kanssa näyttämässä rokotustodistuksen, katseltiin loput 90cm ratsukoista ja käveltiin rata. Rata oli ihan helppo, uusinnassa pytyi kääntää ja laukata eteen, eli ihan hyvä uusinta meille. Laitettiin Skidi kuntoon, no se ei onnistunut niin helposti kun neiti näki golf pelaajat...

Se näki golffaajat!
Ei ole ensimmäinen kerta kun ne ovat aivan kamalia, niin saatiin mutkien kautta heppa kuntoon ja Ida lähti taluttamaan sitä. Katsoin itse pari ratsukkoa ennen kun lähdin verkkaamaan, verkassa Skidi oli aivan into pinkeenä, se oli jännittynyt ja eteenpäin. Tein pari verkka hyppyä jotka oli ihan okei, tuli pieni paniikki kun minua kuulutettiin jo valmistautuvaksi ratsukoksi niin aika vähillä hypyillä lähdettiin matkaan :D, ennen minua oli kaksi ratsastajaa poissa.
Rata oli sinänsä hyvä. Sain hyviä hyppyjä, pari lähestymistä möhlin mutta muuten perus rata oli kokonaisuudessaan ihan hyvä. Uusinnassa ratsastin lyhyet tiet ja pidempää laukkaa, en kaahannut mitenkään erikoisemmin. Juuri ennen viimeistä linjaa kuulen äidin sanovan "ota pidäte välissä", no en minä sitä tehnyt ja uusinnan viimeinen tuli alas.. ÄRSYTTÄÄ! Olisin voittanut kyseisellä ajalla! Oikeasti ärsytys oli niin huipussaan kun sain tietää! Mutta sijotuin yhdeksännelle sijalle ja saatiin se vihreä ruusuke. Olin kyllä todella tyytyväinen rataan ja hevoseen tyhmä kuski. Ikävä kyllä 100cm radasta ei ole yhtäkään kuvaa tai videota.

110cm rata oli looginen, pari kohtaa missä piti olla tarkka. Skidi oli verkassa vielä pirteämpi kun edellisessä, se kävi niin kierroksilla että minulle tuli pelhamia ikävä. Eikä asiaa myöskään helpottanut se että verkassa tippui ratsastaja ja hevonen pääsi irti ja laukkaili ympäriinsä. Skidihän siitä vasta innostui ja pomppi paikallaan keskellä kenttää varmaan miettien "millon on mun vuoro, millon on mun vuoro, millon on mun vuoro?". No onneksi kenellekään ei käynyt mitään ja heppa saatiin turvallisesti kiinni. Pääsin maneesiin odottamaan ja kun edellinen ratsukko oli hypännyt ratansa niin otin verkkahypyn joka oli aivan surkea. Sain lähtömerkin ja nostin laukan, en saanut laukkaa oikein pyörimään, niin se kostautui radan aikana. Heti ensimmäisenä kakkonen tuli jo alas, tultiin aivan liian hitaassa laukassa ja kolmoselle tuli kiivetään yli hyppy. Onneksi kolmosen jälkeen tajusin laukata eteen ja neloneselle ja vitoselle tultiin hyvin. Kutonen ja seiska menivät sujuvasti, kasi oli vaikea este tulla se piti tulla kaarteen takaa ja se oli iso tasaokseri. No Skidi hyppäsi hyvin mutta se tuli silti alas, laukka jäi vähän siihen ja ysille tultiin aivan liian hitaassa laukassa. Olin silti ihan tyytyväinen myös tähän rataan, hypyt ja lähestymiset olivat todella hyviä, minun mielestä varmaan paras 110cm mikä ollaan päästy tähän asti. :)


Laitettiin meidän aikapommi takaisin autoon ja lähdettiin kotiin. Hoidin Skidin kunnolla, kylmäsin jalat, pesin hikiset kohdat ja laitoin kamat paikoilleen.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kuvapostaus Skidi kentällä ja maastoilee

Yritin lauantaina ottaa epätoivoisesti Skidistä ottaa jotain rakennekuvaa, kun se on parhaillaan aika hyvässä lihas ja lihavuus kunnossa. Kun en myöskään saanut ketään auttamaan niin päästin Skidin ratsastuksen jälkeen hetkeksi kentälle vapaaksi. Kerran Skidi innostu spurttailemaan muuten neiti oli oikein nätisti, kaksi kertaa se nousi pystyyn. Mutta tässä kuvat:

vähän pullea se vissiin on.. Hyvä kun tykkää ruoasta :D

Haha, rajasin tämän kuvan, mutta tuossa aidan toisella puolella oli hevonen tarhassa joka katsoi Skidiä ihan tällä o.O ilmeellä.




Tuo kaula <3
Neitiä ärsytti





Maanantaina käytiin Elinin kanssa maastossa Finduksella ja Skidillä. Skkidi oli yllättävän rauhallinen, sillä on ollut aivan kamalasti virtaa pari viimeistä päivää. Sunnuntainen estevalmennus meni aivan surkeasti sen takia.. Mutta kuviin! © Ida R

Skidi ei tykännyt Finduksesta
Sen vatsa :D
Kokoero..
Hurjan kokonen loikka ison esteen yli



Mikä oli lempikuvasi? Mistä kuvasta et sitten taas tykännyt?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

HunR, Hanko 16.3

Eilen oli Empun vuoro satuloida minun ratsuni, saada verkata se itse ja hypätä se 80cm rata.
Pikkuinen hoitamassa

Mutta mentiin tallille jo yhdeksän aikaan kun oli radanrakennus heti aamusta. Haettiin sen jälkeen Skidi sisään ja harjattiin se hyvin, vaikka olikin vielä pitkä aika 80cm alkuun. Emppu hyppäsin ensimmäisen luokan toisella ponilla, niin ehdin kuvata sitä hetken.




Empun hypättyä unohdetun ja hylätyn radan ponin kanssa, niin hän lähti yli-innokkaana laittamaan Skidiä kuntoon. No lähetin yli-innokkaan pikkukisaajan ja hienon hepan maastoon kävelemään. Kun 60cm oli loppunut otin Ollin käteen koska ratsastajan piti mennä kävelemään rataa, Emppu tuli ja eipä Skidin kävelyttäjää näkynyt :D. Otin riskioton, talutin molempia samaan aikaan(lapset ei näin) onneksi molemmat olivat ihan kiltisiti ja eivät sanoneet toisistaan mitään ja Skidin kävelyttäjä saapui. Emppu tuli takaisin ja käveli vielä hetken ennen kun toinen verkkaryhmä pääsi verryttelemään. Empun verkka meni ihan hyvin, Skidi pysyi rauhallisena ja ei kuumunut tai häslännyt liikaa.
Verryttely loppui, Emppu ulos maneesista ja heti seuraavan ratsukon jälkeen takaisin sisään odottamaan omaa vuoroaan. Emppu sai lähtömerkin, laukannosto ja ensimmäiselle esteelle. Koko rata meni hyvin, uusinnassa Emppu teki lyhyet ja rauhalliset tiet ja pääsi virheittä maaliin. Viimeisellä esteellä meinasi käydä köpelösti mutta Skidi pelasti hienosti. Emppu meni neljänneksi eli viimeiseksi sijoittuneeksi, mutta viimeinen ratsukko meni ohi, eli he olivat ensimmäiset ei sijoittuneet. Hieno suoritus molemmilta!




Skippe oli hieno! Hoidettiin se pois, kylmättiin jalat ja Emppu hoiti veilä varusteet. Äiti piti vielä kilpailuiden jälkeen yhden valmennuksen ja päästiin kotiin syömään ja rentoutumaan!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Huhhuh, en voisisi olla Skidistä tyytyväisempi! Se oli niin super keskiviikkoisessa Johkun valmennuksessa!

Menin tallille jo kolmen aikaan, laitoin Skidin ulos ja hengailin muuten vaan tallityttöjen kanssa pihalla kun oli todella ihana ilma! Sain luvan ajaa traktoria peräkärryn kanssa(hieman vähemmällä onnella...) hakemaan esteitä kentälle maneesista. Kävin vielä syömässä ja vaihtamassa vaatteet.
Hain vähän ajan päästä Skidi sisälle harjattavaksi ja syömään greenlinensä. Menin vielä hetkeksi kuvaamaan ulkona ollutta estetuntia ja mentiin vielä sen jälkeen parin junnun kanssa suunnittelemaan tulevaa junnuiltaa. 
Kun kello näytti puolta seitsemää menin maneesiin rakentamaan esteitä, Johku ei ollut paikalla vielä ja sain tiedon että hän on vähän myöhässä. Keräilin pari puomia valmiiksi esiin ja juttelin muiden kanssa. Johkun tultua niin rakennettiin oikein kivan näköinen rata johon sisälty sarjaa, linjaa, yksittäisen pystyn ja okserin. 
Lähdin melkein heti laittaa Skidiä kuntoon ja lähdin valmennus "parini" kanssa kävelemään ja vaihtamaan kuulumisia ja juoruja. Tehtiin alkuravit kentällä kunnes saatiin kutsu maneesiin. 
Verryteltiin ja alettiin tekemällä puomitehtävää jossa tultiin kolmea kulmassa olevaa puomia. Skidi oli ihan ok. Jatkettiin samaa tehtävää laukassa ja ensimmäisellä kerralla Skidi alkoi vaihtaa laukkaa kulmassa ja en pystynyt tulla, niin meinasin jopa ratsastaa Johkun päälle... Muuten meni ihan ok, ei mitenkään hyvin.

Sen jälkeen alettiin tulemaan sarjaa apupuomeilla, sekin meni ihan ok. Lähestyminen oli todella vaikea koska ensimmäinen puomi oli todella lähellä seinää. Skidi kolisteli puomeja aika paljon, koska päästin sen tulemaan liian lujaa ja pitkänä. Ei saatu mitään super hyvää tulosta, mutta ihan okei.


Seuraavaksi tultiin paria rataa johon sisältyi tuo sarja apupuomeilla vielä. Tutliin ihan hyvin, yhden radan aikana tuli yksi kielto. Ihan oma moka kylläkin, olin ratsastamassa tolppaa päin, Skidi kyseli minulta että mennäänkö vai ei ja lopuksi käänsin pois. Toin Skidin myös pariin otteeseen väärin mustalle okserille, että se tuli alas. Minulla on se tavallinen ongelma pitkillä lähestymisillä että jään helposti nyppimään enkä jatka rennosti ja pidä tavallista tukea. Johku on sanonut tästä monesti..

Tultiin vielä pari isompaa rataa, tultiin ensin yksi pienempi rata ennen kun Johku nosti esteitä. Se meni ihan hyvin. Sen jälkeen tultiin isompaa n. 110-120cm rataa, ensimmäisellä kerralla meni vähän niin ja näin. Aloitin aivan liian löysästi, Skidi joutui kiivetä mustan okserin yli ja otettiinkin kielto sarjan a-osalle. Itse kylläkin käänsin pois, koska en uskaltanut lähteä hyppäämään vähän huonon paikan takia... Minulla on niin vaikea tajuta se että pohkeet kiinni niin kyllä se hevonen sieltä yli pääsee, mutta en minä ikinä sitä uskalla.
Tultiin vielä sama rata toisen kerran, sillon meni ihan super! Skidi hyppäsi kaikki esteet todella hyvin, viimeinen tuli kerran alas mutta muuten todella hyvin!

Olin niiiiin iloinen sen radan jälkeen, oli pakko lähettää kaikille kavereille viesti kuinka super Skidi oli. Olen vieläkin ihan tohkeissani siitä kuinka hyvä se oli! Kommenttia sain Johkulta että pidin pääni kylmänä vaikka esteet noustivat, oikeasti jännitti hirveesti kun ne nousivat!! Ja sain myös että Skidi ei kuumennu turhia kun en pistänyt siihen turhaa painetta. Kuvat c) Erika G

??



Pitääpä mennä nukkumaan huomenna onkin herätys vähän vaille kahdeksan.. Heppailun merkeissä koko huominen päivä sujuu, siitä saatte tietää enemmän seuraavassa postauksessa!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pikkuinen selässä

Sunnuntaina oli taas kerran Empun vuoro päästä Skidillä hyppäämään.
Oltiin tallilla jo kahdentoista aikaan, sain tehtäväksi mennä laittamaan tuntihevosia kuntoon ensimmäiselle tunnille. Delegoin parille henkilölle kenet he voivat harjata, itse sain harjattavaksi vuononhevos tamma Gretan. Harjasin sen huolellisesti, koska siitä lähti älyttömästi karvaa kaikista tuntihevosista lähtee karvaa todella paljon vaikka ne ovatkin klipattuja. Laitoin ponin kuntoon, vein tunnille ja autoin ratsastajan selkään. Lähdin maneesista harjaamaan seuraavia hevosia, kun ne olin harjannut niin Emppu saapui vihdoinkin tallille. Lähdettiin yhteistuumin syömään ja sen jälkeen laittamaan Skidiä kuntoon. Harjattiin se myös todella pitkään ja hyvin. Siitäkin lähtee todella paljon karvaa... Laitettiin Skidi kuntoon ja Emppu sai lähteä sen kanssa maastoon kävelemään alkukäyntejä. Itse menin kuvailemaan edellistä estetuntia.
Elin ja Olli
Kiitos blogger laadusta...


Empun tunnin alettua niin he aloittivat normaalilla alkuverryttelyllä ja jatkoivat siitä kavalettitehtävälle. He hyppäsivät rataa johon sisältyi, sarjaa, linjaa, aaltoa ja yksittäisen okserin. Empulla ja Skidillä sujui hyvin. Skidi oli rento, toimi ihan hyvin, hypyt olivat hyviä mutta ainoa ongelma Empulla oli pysyä isommissa hypyissä mukana. Mutta Skidi näyttää aina siltä että se miettisi "Aha, ratsastaja ei hoida, kappas tulempas vähän huonosti niin hyppään täältä kaukaanta Emppu oletko mukana?". Kiltti hevonen se ainakin on! Kun he lopuksi hyppäsivät n. 80cm rataa joka sujui hyvin niin lopettivat siihen. Emppu teki vielä loppuravit ja lähti ulos kävelemään.











Tunnin jälkeen hoidettiin Skidi ja sen jalat hyvin, Emppu hoiti varusteet sen aikaa kun itse olin katsomassa loput valmennukset. Kun oltiin kerätty kaikki esteet pois niin lähdettiinkin kotiin! Vielä pieni videokooste päivästä!

)