maanantai 31. elokuuta 2015

GP Finaalit 28-30.8 groomina

Nyt onkin kesän viimeiset groomailut tehty, sai viedä hoidokit kotimatkalla uuteen kotiinsa ja sanoa niille heipat hetkeksi. Tämän jälkeen kisakalenteri rauhottuukin hieman ja hallikausi alkaakin sen jälkeen.

Tulin jo keskiviikko iltana koulusta kotiin ja torstaina alkoikin groomin velvollisuudet. Aamulla ratsastin oman hevosen tottakai ja sen jälkeen kävin hevosten kimppuun. Tällä kertaa oli vain kaksi hevosta mukana mikä oli ihan rentoa. Aloitin pesemällä molemmat, varmistin että sukat ja päämerkit ovat valkoiset, pesin hännän ja pistin siihen pari tippaa silikoni geeliä että pysyy selvänä ja letitin sen. Kun hevoset olivat kuivia niin pakkasin tarvittavat kamat ja tarkistin että kaikki on mukana.
























Hoitajana on hyvä osata tetristä..
Lähdettiin torstaina jo matkaan ja oltiin perillä yhdeksän maissa illalla. Siinä ruokin hevoset, purettiin auto ja päästiin unten maille.
Perjantaina oli aivan kamala sää ja aamulla talliin mennessä toisen hevosemme Collen karsinan ulkopuoli tulvi vettä ja hevonen seisoi vuohisiin asti olevassa turve/vesi sekoituksessa. No siinä sitten aamulla kaivettiin kaksi tuntia uria että saataisiin vesi pois tallialueelta. Päivä tottakai huipentui vielä siihen että kukaan hevosista ei edes ehtinyt hyppäämään ennen kun kisat peruttiin vesisateen takia. Illalla hevoset vielä ratsastettiin ja hoidettiin. Sen jälkeen pääsin itse unten maille.
Ei Viivin kanssa tykätty sateesta


Nähtiin illalla revontulia!
Lauantai alkoi paljon paremmin, oli ihana aurinkoinen ilma ja kisoja ei edes peruttu! Aamulla aloitin toki tavallisella ruokinnalla, siivosin karsinat ja kävin kävelyttämässä molemmat hepat sen 20-30min. Kun olin hoitanut tallin ns. valmiiksi letitin Viivin ja Collen. Sen jälkeen pistin Collen hiljalleen kuntoon ja vein kentälle. Sillä oli vuorossa 125cm luokka.

Colle hyppäsi luokan todella hyvin. Sille tuli puhdas suoritus ja sijoittui kolmanneksi!



Collen radan jälkeen kävin riisumassa sen, syömässä itse ja aloitin Viivin kuntoon laittamisen. Viivillä oli vuorossa LähiTapiola Future Challenge luokka.
Viivi hyppäsi luokan todella hienosti ja pienen rytmisekoilun takia otti viimeisen esteen alas, mikä harmitti kovasti! Se sijoittui luokassa kuudenneksi.


























Riisuin Viivin, hoidin jalat ja pistin sille loimen. Kävin vielä illalla kävelyttämässä molemmat, ruokin ne ja pistin ne unten maille.

Sunnuntai aamulla olin taas seitsemän aikoihin ruokkimassa hevoset, siivosin karsinat ja kävelytin hepat. Letitin Viivin heti aamusta että ei tule kiire ja sainkin letit kerrankin oikeasti onnistumaan. Kun kello oli tarpeeksi laitoin Viivin kuntoon ja vein sen kentälle. Viivillä oli vuorossa Volkswagen Leading Rider luokka.


Luokka ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, mutta Viivi oli taas superhieno ja sai paljon karkkia.



Illemmalla oli vielä Collen 125cm luokka. Tällä kertaa en ehtinyt letittää Collea, niin pistin sen kuntoon pikaisesti ja vein kentälle. Collen ollessa verkassa taivas avautui ja alkoi ukkostaa. Kisat päättettiin keskeyttää ja se jäi siihen. Lähdettiin takaisin karsinoille pakkaamaan kamat kasaan ja lähdettiin kotiin.
Viikonloppu oli todella kiva, oli mukavaa nähdä kavereita taas koska niitä ei tule varmaan hetkeen nähtyä. Harmittaa kun satoi niin paljon että meillä meni kolme luokkaa mönkään...

Tällaista postausta minulta on paljon toivottu. Mitäs piditte?

Hei me hypätään!

Viime viikonloppuna tapahtui jotain suurta, nimittäin päästiin Skidillä hyppäämään neljän(lähes viiden) kuukauden jälkeen vihdoinkin hyppäämään!
Mutta tehdään pieni flasback viime viikkoon. Viime viikko meni aika rennoin mielin koulussa, ratsastin paljon. Amal oli eräällä aikuisopiskelijalla käytössä niin ratsuni vaihtelivat päivä päivältä mukavasti. Menin pari kertaa Tas ruunalla, pari kertaa Welfinillä ja kerran Gigololla. Kävin myös kerran ratsastamassa kaverini hevosen Esterin joka on ennenkin esiintynyt blogissani.
Tas oli molempina päivinä ihan hyvä ratsastaa. Ensimmäisenä päivänä se halusi hieman jyrätä ja jäädä nojaamaan kädelleni. Mutta toisena päivänä se oli paljon mukavampi ratsastaa edestä ja ehkä hieman rennompi niin sainkin sen kivasti ratsastettua.




Welfin toimi myös molempina päivinä ihan mukavasti, se oli hieman jäykkä mutta se on aina ollut hevonen jota tykkään ratsastaa ja se on aina yhtä kiva! Ikävä kyllä siitä tai Gigolosta ei ole kuvia.


Alku suunnitelmani perjantaille oli että menen kotiin ja ratsastan Skidin. Suunnitelmat muuttuikin ja lähdin Sofian kanssa helsinkiin tapaamaan muita kavereita. Meillä oli ihan hauskaa! Lauantaina kävin ratsastamassa Skidin pikaisesti maneesissa ja se oli niin kamala että oksat pois! :D

Sunnuntaina päästiin neljän kuukauden tauon jälkeen hyppäämään! Minulla oli Valtterin estevalmennus ja se menikin ihan hyvin! Skidi oli hieman liian virkeänä ja protestoi minun kannustani hieman. Minulla oli Empun vasarakannus joka ei sopinutkaan meille. Tehtiin ihan kivoja tehtäviä, halusin tuoda Skidin joka kerta aivan liian lähelle ja olin hieman hukassa koska itsellekkään ei tuo neljän kuukauden tauko ole tehnyt hyvää.
Pidin Valtterin tunnista paljon ja sainkin uusia vinkkejä Skidin ratsastukseen!


Oli niin kivaa pitkästä aikaa päästä Skidillä hyppäämään! Nyt pitäisi katsella jotain kisoja ja päästä taas rutiiniin kiinni! 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kuvapostaus: Uimassa

Käytiin eilen rannassa, sain lainaksi Colle hepan joka oli ensimmäistä kertaa uimareissulla. Meillä oli todella hauskaa! Tässä saatte nauttia kuvista. Mikä on lempparinne?




















Meinasin kuolla nauruun kun näin tämän kuvan


tiistai 18. elokuuta 2015

Tumma, tulinen, lihava ratsuni

Kaksi viikkoa sitten saavuttuani koululle kyselin opettajalta että onko mahdollisuutta ratsastamiseen. Minulla alkoi jo olemaan hieman ikävä Amal ruunan selkään. Ruuna on ollu koko kesän laitumella ja kasvattanut oikein mukavan kokoisen kesävatsan. Pääsin ruunan selkään monesti viime ja tämän viikon aikana, yhdestä päivästä sain kuviakin.

Hoidettuamme opettajan antamat työt pääsinkin jo aamulla laitumelta haetun ruunan kimppuun. Harjasin sen hyvin, varustin sen tuttuun ruskeaan estepenkkiin ja samoihin vanhoihin suitsiin. Laitoin itselleni kypärän päähän ja liivin päälle ja ei kun suunnaksi derby kenttä.

Derbykentällä kävelin ensin kauan pitkin ohjin ja juttelin mukavia kuvaajan kanssa. Käveltyäni tarpeeksi, aloin työstää Amalia pitkänä käynnissä. Taivutin molemmat puolet läpi varsinkin sen vasemman joka on hyvin hankala ruunalle. Siirryin raviin ja keräsin aika nopeasti Amalin lyhyeksi, se oli alusta todella kevyt ja miellyttävä ratsastaa. Tein väistöjä, ympyröitä ja paljon taivuttelua. Ravasin ruunalla kauan molempiin suuntiin ja työstin hieman sitä myös harjoitusravissa.





Laukassa tein paljon temponmuutoksia, Amal tuntui oikein hyvältä ja laukassa minun tarvitsi vain lähes istua ja matkustaa. Ne kerrat on tämän hevosen kanssa harvinaisia!
Tässä se kulkee hieman liian pitkänä ja etupainoisena




Laukan jälkeen annoin hetken pitkät ohjat, ennen kun tein loppuravit. Loppuraveissa annoin oikein pitkää kaulaa, eteen alas ratsastusta. Kun olin valmis ruuna sai iisot taputukset ja karkkeja. Lopuksi otetiin pari poseerauskuvaa!




Seuraavassa postauksessa vähän Skidin kuulumisia. Tällä kertaa niin positiivisia uutisia luvassa!