sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuvapostaus: estekisat ja pikaiset kuulumiset

Moi! Meillä oli tänään kotona seuraestekisat jossa toimin toimihenkilönä ja kuvaajana. Skidi ei hypännyt koska saa viettää pienimuotoista "lomaa". Kuvat onnistuivat mielestäni tällä kertaa todella hyvin! Lisää löydätte täältä.










Skidi on saanut pitää vähän kevyempää tämän viikon, äiti on vain kerran ratsastanut sen kunnolla. Torstaina oli maastossa käynyt "onnettomuus" ja toinen hevonen oli potkaissut Skidiä takajalkaan. Sillon Skidi oli ollut ihan puhdas jne. Perjantaina ei kukaan meistä ehtinyt tehdä sille mitään niin se sai pitää vapaata. Lauantaina huomasin että sillä oli toinen takajalka paksu, no kylmättiin ja pistettiin haude yöksi. Tänään jalka näytti jo paremmalta mutta odotetaan että koko jalasta laskee turvotus ennen kun edes viittitään alkaa liikuttaa. Skidi ei kylläkään onnu että se on hyvä merkki!


Vaatetus 10+
Tuossa oli pari puhelimella otettua kuvaa ja pikaiset kuulumiset. Saa nähdä millon seuraavan kerran postailen! Nähdään!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

14.9, HyvUra Aluemestaruudet

Siis oon niin onnellinen parhaillaan! En sanoilla pysty parhaillaan kertoa kuinka onnellinen olen aluemestaruuksien tuloksista.
No kerrataan päivän alkuun. Aamulla heräsin todella väsyneenä ja ärsyyntyneenä kaikesta, puin päälle ja otin kaikki kamat kouraan ja menin autoon. Käytiin isoäitini kautta aamukahvilla ja suunnattiinkin tallille. Tallilla kävin heti hakemassa Skidin sisään että saisin sille letit ajoissa valmiiksi, letityksessä meni hetki niin Elin joka oli lupautunut mukaan apukädeksi harjasi Skidin samalla. Äiti oli pakannut auton valmiiksi kun oltiin Skidin kanssa valmiita niin pistettiin hevoselle vain bootsit jalkaan ja laitettiin se autoon. Matka Hyvinkäälle kesti hyvät kaksi tuntia ja Skidi matkusti kiltisti niinkun aina.

Perillä käytiin äidin kanssa näyttämässä tarvittavat paperit, moikattiin tuttuja ja katsottiin suokkien aluemestaruuksia. Hetken päästä otettiin Skidi ulos ja laitettiin se kuntoon, kun Elin kävelytti sitä niin käytiin kävelemässä 105cm luokan rata joka ei ollut mikään vaikea, pari kohtaa misttä piti muistaa oikeasti ratsastaa. En ollut luokan alussa niin pystyin hyvin katsomaan pari ensimmäistä ratsukkoa. Kun oli aika kipusin urhean sotaratsuni Skidin selkään ja lähdin verkkaan. Verkassa Skidi tuntui todella hyvältä, sain sen todella hyväksi! Hypyt onnistuivat myös todella hyvin, eli lähdin radalle todella hyvällä fiiliksellä! Päätin että otan tämän radan ihan rauhallisesti, en kaahaa ja ratsastan hyvin! Rata oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, ratsastin käsijarru kiinni monelle esteelle enkä antanut sen edetä. Skidi onneksi pelasteli tarpeen mukaan ja päästiin virheittä! Oltiin loppupeleissä luokassa viidensiä. Hieno Skidi!





Palkintojenjaon jälkeen Elin sai ottaa hevosen taas. Kävin itse kävelemässä 110cm radan joka oli tämä Junioreiden aluemestaruus luokka. Rata oli kiva, mutta sisälsi vaikeitakin kohtia esim. minä en ikinä kolmoissarjaa ole hypännyt niin nyt saatiin sekin kokea! Katsoin taas pari ratsukkoa ennen kun menin selkään verkkaamaan. Ei tehty yhtä pitkää verkkaa kun edellisessä luokassa, mutta verkka meni ihan hyvin. Skidi oli ehkä vähän väsyneempi ja kun olin okseria tulossa niin en uskaltanut viime viikonlopun jäljiltä oikein päästää sitä hyppäämään kaukaanta niin käänsin sen okserilta pois. Mutta lähdin radalle ihan hyvällä fiiliksellä.
Rata oli paljon paermpi kun edellinen, päästin Skidin etenemään ja Skidin hypyt olivat todella hyviä! Kolmoissarja päästiin ongelmitta, b-osaa Skidi päätti koskettaa ja ennen vikaa Skidi meinasi pysähtyä kun luuli että rata loppui siihen mutta sain yli ja päästiin nollilla! Ihan hullua! Mietin vielä maaliin tullessa että "tuliko tuo sarjan b osa alas vai päästiinkö me oikeasti tämäkin nollilla?". Eli se tarkoitti että päästiin uusintaan!



Uusinnan rata oli kiva, sai kääntää ja ratsastaa eteen. Päätin että en lähde hosumaan tai lähde tekemään mitään tyhmiä ratkaisuja. Tehtiin ihan vain pari verkkahyppyä jotka onnistuivat ja lähdin radalle. Hitsi minä joka en ikinä yleensä jännitä niin jännitin niin paljon, äiti sanoi samaa että hänkään ei ole ikinä jännittänyt samalla tavalla! Uusinta oli todella hyvä! Sain ratsastettua aikaa ja saatiin hyviä hyppyjä aikaseksi. Harmittavasti uusinnan viimeinen tuli alas koska tultiin vähän liian lujaa sarjalle sisään niin b osa putosi.

Mutta meidän tulos riitti junioreiden henkilökohtaiseen PRONSSIIN!! En olisi ikinä uskonut että meillä olisi näin hyvin mennyt, Skidi on kyllä aivan huikea! Olin niin iloinen kun sain tietää asian!



Skidi...






lauantai 13. syyskuuta 2014

HunR Hanko seurakoulu ja SRC alue este(eka 120cm!)

Moikka! Viimeviikonloppuna Skidi pääsi taas kisoihin, tällä kertaa äidin ja minun kanssa.
Viime lauantaina meillä oli kotona seurakoulukisat jossa äiti starttasi Helpon A:n Skidillä. Itse toimin vain Skidin groomina ja kuvailin kisoja.





Emppu ja Turo Helppo B 2. sija :)
Äidin ja Skidin suoritus meni ihan hyvin. Skidi oli ollut verryttelyssä todella hyvä ja äiti oli saanut sille todella hyvän ravin. Mutta kun äiti tuli kentälle ulos niin Skidi ei oikein halunnut ravaa hyvin eteenpäin. Mutta äidin ja Skidin rata oli ihan hyvä, tuli pari rikettä mutta rata oli silti ihan rento jne. Lopputulos oli 58,8% ja äiti ja Skidi olivat 2/3, eikä huonolle hävinneet :). 














Sunnuntaina käytiin sitten Salossa pyörähtämässä aluekisoissa. Siellä oli vuorossa hevosen ja ratsastajan ensimmäinen 120cm! Lähdettiin hyvissäajoin tallilta ja oltiin ajoissa kisapaikalla. Kävin näyttämässä rokotustodistuksen, moikkailtiin tuttuja ja käytiin käyttämässä rahoja puffettiin. Otettiin hevonen vähän ennen luokan alkua ulos trailerista, niin että se sai kävellä vähän. Kävin kävelemässä 110cm radan joka oli kiva ja helppo. Laitettiin heppa kuntoon ja lähdin verkkaan. Verkassa Skidi oli ihan hyvä, eteenpäin ja sopivan villi. Hypyt olivat alussa hyviä, sain paikat osumaan jne. Mutta kun tultiin okserille viimeisen kerran ennen kun piti siirtyä ulos niin mokasin lähestymisen täysin, Skidi tottakai kilttinä hevosena hyppäsi ja lopputulos oli että meidät löydettiin okserin seasta. Skidistä tuli todella varovainen, ei uskaltanut imeä esteelle ja sain ratsastaa todella paljon eteen. Tein ulkona vielä yhden verkkahypyn pystylle ensimmäisellä kerralla tuli heti kielto mutta toisella kerralla sain yli.

Rata alkoi todella huonosti, ykköselle huono hyppy koska hevonen ei edennyt, kakkoselle sama juttu, kolmoselle tuli sitten stoppi. Siitä sitten raivostuin ja pistin Skidin oikeasti eteen, loppurata oli hyvä ja päästiin se virheittä maaliin. Minua ärsytti ihan todella paljon radan jälkeen, no sain vain niellä ärsytyksen ja alkaa miettiä seuraavaa rataa.







Kävin kävelemässä 120cm radan, rata ei ollut mikään iso 120 se oli kiva ja helppo muistaa, eli hyvä aloittaa tästä. Tässäkään verkka ei ollut mitenkään parempi, Skidi jarrutteli vieläkin esteille ja en saanut sitä etenemään vaikka sainkin pidemmät kannukset lainaksi. En lähtenyt ollenkaan hyvillä fiiliksillä radalle.
Rata oli vielä isompi pohjanoteeraus. Ykkönen tuli alas ja samoin kakkonen joka oli ihan oma moka kylläkin, kolmonen ja nelonen päästiin hyvin. Kutonen taas alas ja sitten tulinkin sarjalle johon en saanut tarpeeksi laukkaa niin pysähdyttiin b osalle. Mietin hetken että keskeytänkö tähän mutta päätin jatkaa. Päästiin rata loppuun ja hevoselle taputukset. Tämän jälkeen minua varsinkin ärsytti, ratsastin itse todella huonosti ja en saanut hevosta ollenkaan etenemään.




Radan jälkeen kävin ottamassa loppuravit maneesissa ja otettiin sen jälkeen hevoselta varusteet pois. Skidi pääsi mukaan koululle asumaan viikoksi. Eli pääsin ratsastamaan sitä koko viikon joka oli todella kiva! Tässä pari kuvaa ja video teille viikosta :)