torstai 26. helmikuuta 2015

Videopostaus, takaisin koululla jne

Viime viikosta Skidi kertoili jo teille suurimman osan ;). Skidi on toiminut ihan hyvin ja kaikki on sujunut lähes mutkattomasti. Sunnuntaina minulla oli estevalmennus josta tein videopostauksen, siitä tuli kyllä maailman tylsin mutta koittakaa kestää. Kyseinen estetunti meni aivan surkeasti, Skidi oli aivan äärimmäisen herkkä ja pelham oli tällä kertaa aivan liian vahva. En tehnyt edes isoa pidätettä niin minulla oli hevonen melkein käynnissä. Vaihdettiin kesken tunnin tavallinen kolmipala, jolloin Skidi oli todella hyvä! Hyppäsin kaksi viimeistä rataa sillä, se oli paaljon tasaisempi.

Tulin jo sunnuntaina tänne koululle, nimittäin minulla on kaverini hevonen Ester hoidettavana koko viikon. Ratsastin sen pikaisesti illalla vielä läpi maneesissa, minulla oli vähän hakemista sen kanssa mutta sain sen ihan kivan tuntuiseksi lopussa! Ester on kiva hevonen joka on hypännyt 130cm luokkia. Se on vähän hidas pohkeelle mutta kiva edestä. Vaihdoin sille sunnuntaina tavallisen kumi kolmipalasen ja Ester oli paljon tasaisempi suustaan ratsastaa.


Maanantaina kävin neidin kanssa heti aamu yhdeksältä maastoilemassa, käytiin vähän hiittisuoralla laukkailemassa ja sen jälkeen kiipeilemässä vähän mäkiä. Ester oli innoissaan ja tuo kolmipala tuntui jossain kohtia jopa vähän liian heikolta :D. Maanantaina koulu alkoi vasta 12:30 ja käytiin ajamassa heti kun oltiin saatu talli valmiiksi, sain ajohevoseksi uuden tuttavuuden Quick Stepin. Käytiin hiittilenkki kahteen kertaan ennen kun raviopettajamme kehotti meitä menemään talliin koska Quicky oli sen verran huono ajaa. Kävin vielä iltapäivällä tallissa ratsastamassa Amalin, mutta ikävä kyllä se jäi lyhyeksi koska herra ontui. Harmittaa kamalasti, mutta nyt se hoidetaan kuntoon ja toivon etä se paranisi nopeasti!

Pientä mudan tynkää hiitillä

Quicky!
Tiistaina menin talliin taas aamusta, heitettiin hevosia ulos, siivottiin karsinoita ja laitettiin heiniä. Ulkona oli sen verran huono ilma niin päätettiin että ei mennä ajaamaan vaan päästiin ratsastamaan! Tällä kertaa ratsuna toimi uusi tuttavuus Tas, pyysin sitä ratsuksi joskus viime jaksossa. Sain ratsastusopettajaltani vastauksen "ehkä sä annat sen muille kun se on sellainen aloittelijoiden hevonen". Tällä kertaa se vähän ns. jäi mulle niin innoissani lähdin sitä kokeilemaan. Tas on kiva pieni mutta kookas ruuna jolla löytyy pari kiloa extraa ja virtaa niin paljon että sitä voisi jakaa muille.
Lähdin tunnille aika huonolla asenteella, olin valmistautunut siihen että saan hetken keskustella ruunan kanssa mites kuljetaan. Tehtiin tunnilla siirtymisiä ja ihan perus asioita. Tas oli aivan mahtava! Se toimi älyttömän hyvin, kulki hyvin pyöreänä koko tunnin. Oikeassa laukassa siitä tuli vain todella painava, mutta vasemmassa laukassa se kulki tasaista lyhyttä laukkaa niska korkealla! Sainkin kommenttia opettajaltamme "sehän näyttää ihan hevoselta eikä latvian panssarivaunulta!". Tämä ruuna sai minun käsitykseni muuttumaan siitä täysin! Oli todella mukavaa mennä sillä!
Kävin vielä iltapäivällä ratsastamassa Esterin maneesissa kunnolla. Se oli todella hyvä ratsastaa paljon parempi kun sunnuntaina. Se oli tasainen, mukava ja eteenpäin. Tein sen kanssa väistöjä, avoja ja siirtymisiä. Jouduin vielä illalla vaihtaa asuntolaa koska vanha asuntolani menee remppaan niin pienien mutkien kautta niin sain itselleni kivan ja sopivan huoneen!
Pikkuruuna Tas!


Keskiviikkona tehtiin taas tavalliset tallin hoitorutiinit. Sen jälkeen pääsin ajamaan radalla, hiittikärryillä ensimmäistä kertaa! Sain ajohevoseksi lempparini Priden. Oli todella kivaa päästä ajaa yksin ja ns "kunnolla". Mentiin kuulemma aika rauhallisesti mutta minä pidin siitä ainakin! Pride oli todella hyvä ajaa, se ei ollut ollenkaan painava tai vahva kädelle ja se kuunteli todella hyvin. Naureskeltiin siinä ennen kun mentiin ajamaan kavereiden kanssa kun ravureille piti pistää kaiken maailman suojia että me ollaan kaikki ratsastettu lähes koko elämämme ja ei edes tiedetty miten suojia pistetään. Kun oltiin vihodinkin pitetty ne jalkaan niin opettajamme tuli kertomaan että kaikilla oli väärissä jaloissa.... :D.
Kävin vielä iltapäivällä ratsastamassa Gigolon, joka oli ihan kiva. Vähän ulapalla olin kun piti löytää ihan säädöt vanhaan herraan. Gigolo on mukava siinä kun se on osaava niin sen kanssa voi harjoitella vähän kaikkea. Tein sen kanssa paljon avoja, väistöja ja vastalaukkaa. Kun sain sen toimimaan niin se tuntui ihan kivalta! Ester sai pitää tämän päivän vapaata.

Puhdasta puuhaa
Pride!
Tästä päivästä tein teille mydayn kuvina, se myöhemmin!

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kaurapusuja Skidiltä!

Moi kaikki ihanat lukijat! Erica antoi minulle taas piitkästä aikaa luvan kirjoitella tänne teille ihanille pieneille mussukka lukijolleni. Minun piti kuulemma kertoilla teille vähän hiihtolomasta, en ymmärrä oikein miksi sitä kutsutaan hiihtolomaksi. En ole kertaakaan nähnyt sukisa hevosen perässä tämän viikon aikana, onneksi niitä ei olekkaan näkynyt koska ne ovat pelottavia varsinkin takanani!
Olen saanut tämän viikon aikana pitää todella hauskaa koska olen päässyt maastoilemaan todella paljon. 
Maanantaina käytiin Rico kaverin kanssa maastossa, se Rico on kyllä ihan komea mutta jotenkin ei vain tulla toimeen. Sekin on aina vain tyly minua kohtaan ja tottakai olen sillon kylmä sitä kohtaan mutta sillä taitaa kyllä olla tyttöystävä. Käytiin sillon vain kävelemässä, onneksi! Koska sillon olisi ollut todella pelottava ravata koska oli niin liukasta. Kävelen muutenkin niin varovasti liukkaalla, on niin pelottavaa jos kaatuisin. Oli kyllä paljon turvallisempi olo kun olin saanut vain 10min ennen maastoreissua uudet kengät. On nämä kengät aika rumat, haluaisin joksus jotkut Guccin tai Pradan kengät. Mutta äiti sanoo että sellasia ei hevosille löydy, höh hankkisi edes pinkit kengät minulle!
Pakko oli vähän tuttavuutta sen kanssa tehdä!
Olen kyllä taas niin kaunis! Erican pitäisi korjata minun loimet, nolottaa kävellä rikkinäisillä loimilla
Tiistaina Erica ei edes käynyt selässäni. Outoa koska hän yleensä aina ratsastaa, mutta huomasin että hänellä oli kuulemma juoksuhousut jalassa. Tällä kertaa hän onneksi puki minulle paljon paremmat ja ehjät loimet, vuorasi minut kunnolla koska ulkona tuuli aivan kamalasti niin että tukkani meni sekasin! Sain kävelytys suitseni päähän ja lähettiin ulos. Ajattelin että plääh tylsää vain kävelylenkille, tylsää. Mutta heti kun tultiin ensimmäiselle pehmeälle Erica lähti jouksemaan. Vihdonkin Erica on tajunnut että on aika laihtua! No juostiin ja käveltiin kuullemma sellainen vähän päälle 5km pitkä lenkki. Ei edes tuntunut missään! Erica vaikutti olevan aivan lopussa lenkin jälkeen, voi aloitelijaa...
Hyi mikä kuva, Erica pilaa täysin imagoni!

Keskiviikkona sain satulan kahden päivän jälkeen taas selkään, pintelit etusiin ja hienot Vereduksen kisasuojani takasiin(Erica ei kuullemma löytänyt toisia suojiani mistään). Vaikka oli hieno aurinkoinen ilma niin jouduin maneesiin. Siellä oli esteet pystyssä mutta harmikseni sainkin kuulla etä ne ei ollut minua varten, vaan että Erican piti ratsastaa minut kunnolla sileällä läpi. Pöh, en minä sellaista tarvitse.. Oli todella jännää olla maneesissa, yksi kulma oli niin pelottava että aina kun Erica pisti minut menemään siinne niin olin varma että sieltä hyppii jokin olio minun päälle. Erica oli pistänyt minulle tavallisen turparemmin ja tavalliset kolmipalat. Olin kuulemma sen mielestä ihan hyvä ratsastaa. Mutta kuulin kun hän selitti äidille että minulla olisi pöllöenergiaa, pyh! En minä sellaista kerää, kaikki pienet äänet voivat hyvin olla jokin suuri monsteri joka hyppää minun kimppuuni!! Pitää sitä aina olla varuillaan. 



Torstaina Erica kävi taas maastossa. Maastot olivat hyvässä kunnossa, niin päästiin pitkästä aikaa laukkaamaan maastossa, jeeee!!!! Erica oli aivan paras ja antoi minun mennä pitkin ohjin laukassa eli sain itse pättää tahdin! Oli niin kivaa laukata aivan täysiä, loppujen lopuksi Erica otti ohjat ja sanoi että minun piti hidastaa.... Käytiin vielä hyppäämässä pari tukkia, oli niin kivaa!! Erica vain nauroi selässä kun kuskasin häntä aivan 6-0. Pääsin maastoon jälkeen uuteen talliimme jalkapesulle, se uusi talli on kyllä yhtä jännä. Siellä on aika pelottavaa, ei tunnu ollenkaan kodilta. Erica hävisi tasasin väliajoin ja aina tuli hätä että oli pakko kuopia. Mutta onneksi kuulin kun Erica huusi nimeäni, luulin aina että se oli unohtanut minut pesupaikalle!

Perjantaina luulin että Erica oli unohtanut minut kokonaan koska tarhasta minut tuli hakemaan joku täysin tuntematon tyttö. Se oli laiha, mutta varustautunut paksuun toppatakkiin ja sillä oli piiitkä harja. No minut on opetettu että tuntemattoman matkaan pitää lähteä ja tällä tytöllä oli porkkana kaiken lisäksi kädessä. Hän pisti minut iloisesti kuntoon, unohti kyllä geelin ja rintaremmin mutta sain vaaleanpunaisen huopani niin ei se haitannut. Kun hän meni pihalle niin onneksi Erica oli siinä! Meinasin jo että Erica pistää tämän tuntemattoman tytön minun selkään ilman että hän on lähettyillä. Mutta kauhistuksen kanamunat niin Ericalla oli jo toinen poni kädessä. Erica kiipesi sen selkään ja tämä tuntematon tyttö minun selkään. Onnekseni selvisi että tämä tyttö oli Erican hyvä kaveri Sofia ja hän oli kuullemma ennenkin ratsastanut minulla pariin otteeseen. Käytiin maastossa jossa oli hauskaa, poni jolla Erica meni pysyi yllättävän hyvin matkassa vaikka kuinka yritin karistaa sen kannoilta...


Eli tässä nämä kuulumiset, Erica halusi kuullemma itse seuraavassa postauksessa kertoa viikonlopusta! IIISOT pusut kaikille ihanille lukijoilleni! Muistakaa pistää paljon kommentteja koska ne ovat kuullemma olleet vähän vähemmässä viimeaikoina, eli ryhdistäytykääpä ihanaiset lukijani! Nyt aloitan iltaheinien syömisen ja menenkin nukkumaan pikkuhiljaa. 
Pusuja!!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Estevalmennus 15.2

Huom! Tein koululle oman esittelysivun tuohon ylös!
Oltiin Skidin kanssa estevalmennuksessa viime sunnuntaina. Meillä oli ensin kotona kisat, päätettiin yhteistuumin äidin ja Empun kanssa että Skidin ei ihan vielä tarvitse hypätä kisoissa. Treenataan vielä hetki, vaikka se onkin ollut viimeaikoina todella hyvä!
Itse toimin tänään vain kuvaajan roolissa, kuvat onnistuivat ihan hyvin. Minulla oli oma runko mutta Empun putki. Emppu hyppäsi itse uudella tuttavuudella, Latella jonka olisi tarkoitus toimia hänen kisaponina esteillä tämän kauden. Heillä meni todella hienosti ja sijoittuivat 80cm luokassa toiseksi!
Yhteiskuva minun kauhukakaroiden kanssa<3
Hanko riding team yhteiskuva!

Emppu ja Late
Monet teistä muistavat varmaan Mantan? Manta otti ensimmäisen luokkavoittonsa tänään !
Kun viimeinen luokka alkoi menin laittamaan hevosta kuntoon ja palloilin sen kanssa hetken pihalla. Kun pääsin maneesiin aloitin ravaamisen, Skidi oli aika pörheänä kun oli vielä kuulutukset tms meneillään, niin se oli sopivan kevyt heti alusta! Kun olin alkuverkannut valmiiksi ravissa ja laukassa niin aloitettiin yksinkertaisella puomi-portti-puomi tehtävällä. Skidi haluisi vasemmassa kierroksessa kaatua oikealle ulospäin. Sain onneksi sen hyvin korjattua ja oikealle se oli todella hyvä.


Jatkettiin siitä tulemalla pysty-pysty linjaa jossa oli 12,5 metriä välissä, eli sopiva kolme. Tultiin se ensin aika pienenä, sain Skidin hyvin kulmaan ja sieltä ulos. Sen jälkeen tultiin vielä toinen linja ja alettiin tulla rataa. Ensin tultiin pienenä ja sen jälkeen vähän isompana. Skidi oli aivan huippu! Kun tultiin ensimmäisen kerran isompana niin otettiin yksi okseri etujaloilla matkaan, olin tuomassa sitä ehkä vähän lähelle ja jätin sen tyhjäksi ennen estettä. Tultiin vielä pari estettä uudelleen ja Skidi hyppäsi aivan älyttömän hyvin! Se oli todella rauhallinen, hyppäsi hyviä hyppyjä ja sain sen tuotua jokaiselle esteelle hyvin!










Olin niin tyytyväinen hevoseen tunnin jälkeen! Se toimi todella hyvin, ei kuumunut turhia ja tuntui aivan älyttömän hyvältä!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ravimannet

Heippa! Kerroin viime postauksessa että käytiin lohjalla sunnuntaina avaamassa kisakausi parin tuntihevosen kanssa. Tuntihevoset käyttäytyivät oikein hienosti, jopa kaksi niistä oli ensikertalaisia ulokpuolisissa kisoissa. Itse olin hoitamassa Olli poikaa joka oli todella kiltisti, pojalla on aina ollut vähän ongelmia yksin olemisessa mutta tällä kertaa pystyttiin oikein hienosti kulkea kentän ja maneesin toiseen päähän aivan yksin ilman apua!
Olli valmiina lähtöön! 

Taisi siellä olla vähän kylmä :DD



Emppu ja Late
Maanantaina alkoi taas uusi kouluviikko. Harmikseni jouduin kyllä ravipuolelle, en todellakaan olisi halunnut sinne. No aina ei saa haluamaansa, Maanantaina käytiin hiitillä ajamassa, sain parikseni hyvän ystäväni Hannan ja ajohevoseksi aivan kamalan Wilin. Ensimmäisellä kierroksella kun käytiin minulla oli kädet niin kipeät että annoin Hannan ajaa suosiolla loppumatkan!


Keskiviikkona ja Torstaina sain onnekseni lempiajohevoseni Priden. Pääsin keskiviikkona ajaa yksin, käytiin tekemässä vähän mäkitreeniä niiden kanssa. Torstaina käytiin hiitillä taas, Pride oli todella vahva kädelle minulla on ollut kädet aivan hapolla tämän jälkeen!
Perjantaina minun olisi pitänyt mennä ajaa, mutta pääsin siitä pois niin jäin talliin ruokkimaan hevosia.

                   
Olen myös päässyt ratsastamaan kavereideni hevosilla pariin otteeseen tällä viikolla. Molemmat hevoset toimivat todella hyvin ja oli ihanaa päästä ratsastamaan !
Pakko vielä pistää video Quentinistä, meidän piti hoitaa nuoret ja varsat. Niin tottakai halusin hoitaa sen, niin se ei ollenkaan malttanut seistä hoitopaikalla :D

                    
Perjantaina palasin kotimaisemiin! Perjantaina olin koulutunnilla Skidillä, vaihdoin sen kuokaimen messinkiseen kolmipalaan. Se oli todella hyvä! Se oli todella tasainen ja rento edestä. Ei heittänyt kertaakaan kieltä ja toimi aivan älyttömän hyvin. Lauantaina olin aivan inspiroitunut ja lainasin jopa seuralta koulusatulaa, viritin pintelit joka jalkaan ja menin maneesiin ratsastamaan. Skidi oli todella hyvä silloin myös, harmittavasti minulla oli vain puolet maneesista käytössä koska toista hevosta juoksutettiin samalla. Loppupäässä sain koko maneesin käyttööni ja heppa oli todella hyvä!



Tänään minulla olikin estevalmennus joka meni aivan täydellisesti, mutta siitä omassa postauksessa!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Tavoitteet kaudelle 2015

Uusi kisakausi koputteleekin jo ovella, niin eiköhän olisi jo aika alkaa pistää vähän tavoitteita sille? Ikävä todellisuus on se että Skidi kääntyy jo 16 vuotiaaksi tämän kesän aikana. Ei se mikään suuri ikä hevoselle ole, mutta kohta on pakko alkaa hidastaa tahtia.

Sileällä sain viime vuonna aika paljon istuntaani korjattua, kiitos ratsastuksenopettajani koululla. Hän on todella tarkka perusistunnan kanssa, katse ylös, nyrkit pystyyn, selkä suoraksi ja kantapäät alas! Vielä haluisin oppia oikein rentoutumaan ja tuntea ne istuinluuni kunnolla sielä satulassa harjoitusravissa. Oppia ratsastamaan hevosen kun hevosen rennoksi ja tottakai päästä ratsastamaan paljon eri hevosia! Olen myös huomannut että oikea kierros on itselleni todella vaikea, sitä haluaisin työstää pois. 

Esteillä sitä rentoutta itselleni, rutiinia korkeammille esteille. Niin että ei tule se kauhistus aina kisapaikalla. Kehittää omaa estesilmää ja pystyä ratsastamaan esteille ilman että minun tarvii tehdä viime hetken hätiköityjä päätöksiä. 

Kisat ovatkin aivan eri juttu. Minullahan lähtee viimeinen junnuvuosi käyntiin, hurjaa!
Tarkoitus tänä vuonna on hypätä 2 ja 3 tason kilpailuja. Saada hyviä 110cm ratoja, niihin sainkin jo viime vuonna aika hyvin rutiinia ja ne alkoi onnistumaan! 120cm radoille paljon paljon enemmän rutiinia, ne on pakko saatava rullaamaan. Minun on pakko saada oma "pelko" päästä pois, alkaa ratsastamaan. Aloitetaan ihan 1 ja 2 tasolta niiden kanssa ja sitten joskus kun hyvältä niin siirrytään 3 tasolle. Tarkoitus olisi Junnucuppia päästä starttaamaan, ensimmäiset osakilpailut käydään ainakin hyppäämässä koska sillon on vielä 115cm tasolla. Otan kaikki radat tällä kaudella ihan maltilla, rauhassa ja oikeasti ratsastan. Myös aluemestaruudet on pakko taas käydä hyppäämässä!

Johonkin koulukarkeloihin voisi eksyä, kotona niitä järjestetään sentään tasaisin väliajoin! Siellä en mitenkään suurempia odotuksia aseta, mutta HeB ja HeA luokkiin tähdätään. Yhden Helpon A:n haluaisin ainakin startata, koska haluan sen onnistuvan!

Suurin tavoitteemmehan on se että Skidi pysyisi terveenä koko kauden! Saataisiin taas yhtä hieno ja ehjä kausi kun edellinen! Ja toivomme mukaan saisin taas suuren kasan ihania ja hauskoja muistoja mukaan koko vuodelta!
Paras prinsessa <3

lauantai 7. helmikuuta 2015

Päivystys ja uusi kouluviikko

Kerroin edellisessä postauksessa että minulla oli päivystys koululla. Päivystys meni ihan hyvin, meillä oli viime lauantaina ihan tavallinen koulupäivä ja se tarkoitti että luokkalaiset olivat auttamassa tallissa niin saatiin talli hoidettua nopeasti pois.
Sunnuntai olikin ainoa oikea päivystyspäivä ja meillä oli taas kerran hyvä porukka tekemässä niin saatiin talli hoidettua vikkelään niin pääsin Amalilla ratsastamaan. Amal oli aivan kamala ratsastaa, se painoi niin paljon kädelleni. Oli villi kun mikäkin ja ei oikein keskittynyt. Kävin vain kaikki askellajit läpi sen kanssa ja annoin olla kun sain ihan ok fiiliksen. Päivystys on muuten todella helppo täällä koululla! Se ei ollenkaan vie voimia samalla tavalla jos tekisin viikko putkeen tallia kotona :D. Muutenkin on todella kivaa olla koululla niin että pystyy liikkua ja olla vähän vapaammin. Nähä kavereita enemmän ja muuten vaan chillailla koululla.




Seuraavalla kouluviikolla olikin vuorossa heti maanantaina ja tiistaina luvassa ammattikokeet. Alisuoritin täysin, koko koe oli niin pohjanoteeraus minulta. Meillä oli siis teoreettisia kokeita hevosen hoitoa, karsinan siivousta, traktorin ajoa, ruokinnasta, tallin ilmastoinnista jne. Olin niin maani myynyt tuon kokeen jälkeen, ainoat mitkä menivät hyvin oli hevosen hoito ja traktorin ajo. Traktorin ajo oli minulle täysin yllätys olen nimittäin mestari törmää asioihin, esim alkusyksystä ajoin mönkijällä opettajan autoon... Saatiin opettajilta arvostelut ja heidän mielestä alisuoritin jonkin verran myös. Minun pitäisi osaa enemmän kun olin näyttänyt. Mutta ilmeisesti olin näyttänyt tarpeeksi ja sain molemmista arvosteltavista osuuksista kolmosen!(arvostelu 1-3) Pystyin ainakin hymy suussa kävelemään loppupäivän! :D
Kävin vielä tiistai iltapäivällä ratsastamassa Amalin kevyesti. Se oli paljon parempi mutta vieläkin niin täynnä virtaa.. Herra pukitteli jopa pariin otteeseen ja yritti saada minut selästä alas! ;D. Mutta se oli paaljon kevyempi ja mukavampi ratsastaa sain sen hyvin rennoksi.

Keskiviikkona meillä oli tunti ja Amal oli ihan ok ratsastaa vähän vahva ja painava edestä mutta laukassa oli todella hyvä! Sen jälkeen pääsinkin heti Quentin pojan selkään! Ratsastettiin itsenäisesti, tein paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, meni todella hyvin. Se ei kytännyt mitään kulmia tms. tällä kertaa! Olin niin ylpeä siitä!
Torstaina me ratsastettiin ratsastuksenohjaajiksi opiskelevien tunnilla. Ensimmäisen 30min tunnin pitävä tyttö teetti meille puolipidäte harjoituksia. Amal oli aivan kamala! Tein puolipidätteen pyydetssä kohdassa ainoa vastaus hevoselta oli että se puri kuolaimeen ja lähti omaa vauhtia eteenpäin. No kun 30min oli mennyt opettaja vaihtui ja tehtiin hänen kanssa siirtymisiä(mitkä ovat tyädellisiä vahvalle ja painavalle hevoselle!!) sain Amalin todella kivaksi sen tunnin aikana ja saatiin paaljon kehuja että herra on hyvin avuillani ja kuulias, Hieno poika!
Hoidin vielä keskiviikkona ja torstaina kaverini hevosen Jasminin. Käytiin molemmat päivät maastossa, mikä oli aivan ihanaa koska Kemiössä oli tullut sen verran lunta että hiittisuora oli aivan täydellinen laukkaa!
Amal

Jasminin kanssa kävelyllä lumisateessa<3
Perjantai aamuna sainkin aamupalalla tiedon että pääsen Quentinillä ratsastamaan ja luvassa oli puomeja! Minua alkoi jännittää aivan kamalasti ja olen ihminen joka todella harvoin jännittää mistään.. Nopistin hevosen kuntoon ja menin maneesiin. Tehiin alkuverryttely mikä meni hyvin ja tultiin puomeja. Pojalle oli hieman vaikeaa alussa ymmärtää että ravipuomeja ei tarvitse hypätä kaikkia samaan aikaan, mutta kun sain ravin lyhennettyä tarpeeksi niin päästiin ongelmitta yli. 
Tultiin vielä laukassa kahta linjalla olevaa puomikasaa, mitkä menivät myös todella hyvin. Luulin että jätetään Quentsan kanssa siihen, mutta opettaja iloisesti ilmotti että ei kun esteiden yli vain ja nosti ne 40cm ristikoksi ensin ja pästiin pienten alkusähelysten jälkeen yli niin vielä nostettiin pystyksi. Päästiin taas pienten mutkien jälkeen hienosti yli ja poika alkoi väsyä niin jätettiin siihen. Oli tallissa aivan mahtava fiilis sen jälkeen kun sain tietää että olin ensimmäinen kuka oli oikeasti hypännyt vähän enemmän Quentinin kanssa! 

Leivottiin Pernillan tippumiskakkua!
Perjantaina lähdinkin kotiinpäin ja kotona olikin ihana pirteä Skidi vastassa <3. Minulla oli tuttu ja turvallinen ryhmätunti heti illalla. Skidi oli aivan järkyttävän pirteä ratsastaa, se oli koko tunnin todella jännittynyt ja häslä niin en oikein saanut sitä hyväksi kertakaan tunnin aikana. Päätin tänään että ratsastan sen itsenäisesti maneesissa niin että saisin sen rennosti ratsastettua läpi. Alussa minulla oli todella paljon ongelmia saada se rennoksi, mutta äiti sattui tulla katsomaan hetkeksi ratsastustani ja neuvoi samalla. Sainkin Skidin rennomaksi ja olinkin ihan tyytyväinen lopuksi. 

Mikäköhän oli meidän väri tänään? :D
Lähdetään huomenna porukalla avaamaan kisakausi Lohjalle, itse ei kyllä Skidin kanssa päästä. Mutta suuri joukko tuntihevosiamme. Lähden mukaan hoitajaksi ja tukihenkilöksi, siitä varmaan enemmän huomenna!
Löysin mun tulevan kauden GP ratsut!
Taran mielestä portti oli tiellä
Kisoihin valmistautumista