sunnuntai 19. lokakuuta 2014

19.10, Hanko seuraeste

Moi! Puhuin viimepostauksessa että Emppu hyppäisi seuraavissa kotikisoissa 80cm, ihan vain sen takia että Emppu pääsisi hyppäämään isompaa ja Skidi saisi pitää vähän hauskaa pienimmillä esteillä. Päätin itse että hyppään myös omaksi ilokseni ja että saataisiin ehkä parempi päätös kaudelle, 100cm luokan.
Aamulla herättyäni katsoin ikkunasta ulos ja huomasinkin että kuinka ihana ilma siellä olikaan, vettä tuli kun esterin perseestä.. No ei kun reippaana aamupalalle ja tallille. Tallilla oltiin ajoissa ja ehdin vain oleskella tunnin ennen kun hain Skidin sisälle. Skidi sai hetken syödä heiniä sisällä, siivosin sen karsinan ja minun piti harjata se sen jälkeen. Skidin harjaus sai jäädä myöhemmäksi koska minun piti juosta auttamaan pienempiä verkkaan. Kun ensimmäinen luokka oli ohi niin riensin Skidiä laittamaan että ehdin kävelyttää sen valmiiksi Empulle kun hän on tullut Turon kanssa radalta. No suunnitelmat menivät taas uusiksi kun sain tiedon että Emppu ei hyppääkkään Turolla kyseistä luokkaa. Laitoin Empulle hevosen valmiiksi ja hän lähti kävelyttämään sitä.
Empun ja Skidin verkka meni oikein hyvin. Emppu halusi lähteä helpolla ylihyppäämään tai puskemaan hevosta kaukaanta, mutta Skidi kilttinä pelasteli aina pientä kuskia. Kun oltiin valmiita lähdettiin kahden(kyllä se Skidi palelee, eiku?)loimen kanssa alas kentälle.
Empun ja Skidin rata oli todella hyvä! Tasainen ja rento, pariin otteseen Skidi piti Emppua auttaa. Uusinnan ensimmäiselle kävi pieni kämmi, Emppu ratsasti todella huonon tien ja Skidi pysähtyi! No uusi yritys ja yli pääsivät, ja loppurata virheittä maaliin.



Emppu oli todella tyytyväinen rataan ja he sijoittuivat tällä tuloksella kolmanneksi luokassa! Hieno Skidi.

Emppu kävi luokkansa jälkeen vaihtamassa Skidi suitset, päätin että hyppään tavallisella kolmipalalla ihan kokeilun vuoksi. Kävelin radan joka oli ihan helppo ja kiltti metrin luokka. Verkassa Skidillä oli todella paljon virtaa ja sainkin huolella pitää sitä hanskassa. Hypyt olivat ihan ok, tein samaa että jäin pidättämään todella paljon ennen estettä ja tultiin monesti ihan pohjaan. Silti lähdin ihan hyvällä fiiliksellä radalle.
Ratani oli myös todella hyvä! Skidi oli oikein rento ja leppoisa. Päätin alusta alkaen että haen meille vain hyvää fiilistä ja en ollenkaan lähde ratsastamaan aikaa. Suunitelmani piti ja rata oli tasainen uusinnassa tein pitkät tiet ja sain hyvän fiiliksen. Päästiinkin nollatuloksella maaliin !

Pari kuvakaappausta videolta



Tällä tuloksella sijoituttiinkin toisiksi luokassa! Super heppa!

Luokan jälkeen hoidettiinkin heppa pois ja se sai paljon haleja ja pusuja. On tuo heppa kylläkin vain kullan arvoinen <3
Ensi viikonloppuna onkin HIHS olen näillä näkymin siellä pe-su. Eli ensi viikolla ei taidakkaan tulla postausta niin nähdään luultavasti kehden viikon kuluttua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti