sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Oivalluksia ja epäonnistumisia valmennuksessa

Eilen oli Johkun valmennus, se meni itseasiassa hyvin ja huonosti. Menin jo tallille aikaisin aamulla koska tehtiin aamutalli, yhdentoista aikaan menin syömään, vaihtamaan vaateet ja laittamaan hevosta kuntoon.

Ehdittiin kävellä n. 10 min ennen kun Johku tuli. Aloitin ravaamisen, Skidi oli heti alusta todella kevyt ja eteenpäin. Kun muut kantelivat esteitä paikoilleen niin katsoin että he laittoivat puomeja ns. rusettitehtävää varten. Meinasin siinä jo tulla selästä alas ja lähetä takasisin talliin. Cia teetti sitä kesällä minulle ja se oli silloin jo hirveä. Mutta päätin että tsemppaan tuon tunnin loppuun!
Johku sitten kyseli että mitä tavoitteita seuraavalle vuodelle, millainen Skidi on jne. Hän tiesi yllättävän paljon minusta ja Skidistä, sillon luulin että äiti oli hänen kanssaan etukäteen puhunut. Mutta illalla ilmeni että ei ollut ollenkaan mitään sanonut! :D

Aloitettiin ravissa rusettitehtävällä, hän halusi että mennään harjoitusravissa. Vatsalihakseni joutuivat ainakin koetukselle kun olivat tänään ihan kipeät! Mutta siinä vielä meni ihan hyvin, minun piti varsinkin keskittyä siihen että menen suoraan, Johku keskittyi myös paljon istuntaani. Minulla on se ongelma että vasen nyrkki on suorassa mutta oikea väärin ja siinä kyynärpää karkaa vartalosta pois. Tehtiin sitä, hetken ravissa ennen kun jatkettiin laukassa. Laukassa alkoi vasta ongelmat, Skidistä tuli vahva ja jäin liikaa pidättää. Sitten kun en keskittynyt muuhun niin kaikki meni pieleen.



Jatkettiin tuosta että tehtiin yksi "kierros" kavaleteillä ja punaiselta sitten jatkettiin keltaiselle pystylle. Siinä tulin vähän lähelle joka kerta koska se oli aika ahdas neljä askelta, mutta Johku tajusi sitten vähän pidentää väliä kun molemmat hevoset tulivat lähelle. Se tultiin pari kertaa ja sen jälkeen piti jatkaa vihreälle okserille. En kertaakaan saanut "sellaista nyt meni hyvin" fiilistä, jokaisella kerralla tultiin vähän huonosti. Tultiin vielä sen jälkeen toiseen suuntaan ja valkoiselle pystylle ja okserille, ei nekään menneet hyvin.





Skidi oli koko tunnin aikana todella huono ratsastaa, se ei ollenkaan tykännyt siitä kun laitoin pohkeet kiinni ja muutenkin oli todella laiska. Mutta heti kun alettiin hyppäämään enemmän esteitä ja peräkkäin niin se kuumu, innostu ja tuli todella vahvaksi.

Minulle ei tullut ollenkaan hyvä fiilis valmennuksen jälkeen, ärsytti. Olisin niin halunnut vain heittää itseni mereen koska en vain osaa, en pysty fiilis tuli takaisin. Skidi sai positiivista palautetta sillä että se on kiltti ja rehti. Mutta samalla opin paljon, hän juuri huomautti paljon oikeasta kädestäni, istunnastani jne.

Pidin todella Johkun valmennuksesta ja hänen tyylistään pitää valmennusta. Se muistutti paljon äidin valmennusta mutta silti he paneutuivat ihan eri asioihin. Sanoin myös että on hyvä että pääsen joskus jonkun toisen valmennukseen kun äidin koska häntä en aina tahdo oikein uskoa.

Sen jälkeen käytiin vielä kävelemässä maastossa pätkä, laitoin hevoselle kuivatusloimen ja kylmäsuojat jalkaan. Menin vielä hetkeksi seuraamaan muiden valmennuksia ja nostelemaan puomeja.

Ärsyttää siinä että meni sinänsä huonosti koska Skidi oli ollut perjantaina koulutunnilla taas niin hyvä! Mutta toivotaan että seuraavalla kerralla kun Johku tulee niin menee paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti