perjantai 4. lokakuuta 2013

Paljon sekalaista

Tulin nyt tänne kirjoittelemaan vaikka oikeastaan mitään erityistä asiaa ole. Uusia kuviakaan ei ole, mutta pari vanhaa julkaisematonta kuvaa saa kelvata!
Skidi ontuu taas... Ei tiedetä mikä sillä on, sillä on toinen takanen ihan turvoksissa. Näyttää impparilta ja siltä että olisi saanut haavan. Mutta kun sitä haavaa ei löydy?! Torstaina ravissa hevonen oli ihan kolmijalkainen, tänään(perjantaina) parempi. Ärsyttäähän tämä paljon! Kauden viimeisiet kisat oltaisiin nyt kahtena viikonloppuna käyty, mutta näyttää huonolta. Mielummin nyt kun kesken kauden.
Ensin hevosella ollut tällainen kaunis kylmä pakkaus jalassa(ensin kylmäsuoja ja kintereessä vielä kylmäpussi)
Tänään sai jalkaansa betadine hauteen
Skidin ollessa pienellä breikillä olen ratsastanut Nettaa taas parisen kertaa. Eilen kävin estetunilla, joka meni itseasiassa ihan hyvin! Hypättiin perus linjaa, suhteutettua linjaa ja aaltoa. Siinä olen tyytyväinen että se imi hyvin esteelle, yhtäkään kieltoa ei tullut ja muutenkin tuli hyviä hyppyjä. Äidin sanoja lainaten "sehän paranee tunti tunnilta". Nettahan siis on ihan normaalissa tuntikäytössä ja se on oppinut hurjan paljon lyhyen ajan sisällä! Netalla olen sen takia mennyt tavallista enemmän koska en halua ns. "mennä pilaamaan" kenenkään muun tuntilaiseni treenejä kisahevosellaan. Niin usein otan ne ketkä ovat vapaana.
Mutta olin siis erityisen tyytyväinen hevoseen! Se on niin ihana kun yrittää aina parhaansa!
Kaikki Netta kuvat c) Jannica F

Tänään olin sillä koulutunnilla, joka meni myös ihan okei! Se oli aika häslä alkuverkoissa, mutta laukan jälkeen se muuttui paljon paremmaksi. Sain sen kivaan peräänantoon, se oli kevyt kädelle ja todella rauhallinen. En nyt tunnista sen enempää selitä kun kuvia kerrasta ei ole ja kello on jo jonkin verran.


Nämä kuvat ovat siis kesän alusta ja meno sen mukaista :D... Mutta nyt minä lähden nukkumaan!

2 kommenttia:

  1. Netasta on tullu tosi kiva munkin mielestä ja se yrittää kyllä Aina parhaansa :) Ja kivoja kuvia ja kiva postaus :)

    VastaaPoista