sunnuntai 13. tammikuuta 2013

69# Kuvia!

Huom! Eilinen videopostaus näkyy!

Noniin, niinkun varmaan huomasitte niin kaverini Elli oli täällä viikonloppuna. Hänellä oli kamera aktiivisesti koko ajan kädessä, niin kuvia tulee!

Perjantaina sain houkuteltua Ellin kuvaamaan tuntiamme, tuurina Skidi oli super! Aloitettiin verkkaamalla hevosia eteen alas, niin että saataisiin ne hyvin rennoiksi. Jatkettiin siitä avotaivivutuksilla molemmilla pitkillä sivuilla, päädyissä piti tehdä 15m voltit. Skidi tuntui alussa vähän "etupainoiselta", ei se mitenkään erikoisemmin painanut kädelle, vaan kulki entistä enemmän pidempänä edessä. Jatkettiin tuon jälkeen jollain mistä en muista mitään :D


Laukassa aloitettiin että C:ssä laukannosto R:ssä 10m voltti, siitä ravia kulman läpi ravaten ja käyntiä. Siinä Skidi oli taas niin super, vähän ongelmia oli saada laukka kunnolla pyörimään ja toimimaan. Sain kerrankin peräänannon hyväksi, olen joskus täällä valitellut kun en saa Skidin peräänantoa hyväksi, monet muut saa sen superiksi mutta itse en osaa :( no miksi käydään tunneilla ;). Laukannoistoissa Skidi lähti vähän poikittamaan, se alkaa usein ennakoimaan, niin joskus voidaan missata koko laukka pätkä sillä että saadaan hyvä nosto. 





Sen jälkeen jatkettiin tunnin aiheella, eli vastalaukoilla, Skidi toimi hyvin ja oli kiva!

Katse mukana..







Huomaatte varmaan innostukseni kirjoittaa... En tiedä mikä minulla on mutta yritän parantaa ja tsempata että saisisin kunnollisia postauksia teille!

Tänään oli estetunti, laitan videon tänne kunhan vain ehdin ja se on latautunut ;)


1 kommentti:

  1. Sinulle olisi haaste ;)

    http://petrakoivulahti.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista